tiistai 8. helmikuuta 2011

Poro-boscaiola

Yksi ehdottomasti parhaista keittiön raaka-aineista on sienet ja niistä saa myös mielestäni mitä parhaimmat öljypohjaiset pastakastikkeet. Tästäkin pastasta on monta eri versiota ja yleisimmin lihana käytetään esimerkiksi pekonia ja sieniksi sopivat melkein kaikki metsäsienet. Omia suosikkeja kyseiseen kastikkeeseen ovat portobellot, erilaiset tatit, mustatorvisienet ja suppilovahverot.


Tämä on ehkä vähän "suomalaisempi" versio kyseisestä klassikosta ja mielestäni poro sopii tähän ateriaan mitä mainioimmin. Lihana käytettiin tavallista pika-poronkäristystä, jota voi löytää luullakseni minkä tahansa marketin pakastealtaan uumenista.

Poro-boscaiola

240 g poronkäristystä
2 kpl valkosipulin kynttä
25 g voita
2 rkl oliiviöljyä
3 isohkoa portobelloa (tai noin 150g muita sieniä)
nippu persiljaa
1 kpl kuivattu pieni chili (jos haluaa pientä terävyyttä makuun)
500 g pastaa

  1. Paista poro ja haihduta mahdollisesti kertynyt neste.
  2. Lisää oliiviöljy, voi, pilkotut sienet ja valkosipuli sekä hieman silputtua persiljaa.
  3. Paista matalalla lämmöllä kunnes sienet ovat kypsiä.
  4. Lisää kastike keitettyyn pastaan ja sekoita joukkoon loput silputusta persiljasta.

Tarjoile pecorino romanon tai parmesaanin kanssa.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

4 kommenttia:

  1. Mä kyllä tykkään pastasta mutta voiskos noiden tanssitattien sijaan käyttää jotain muuta?

    -Newer guess who-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä voi käyttää aivan hyvin esimerkiksi tavallisia Herkkusieniä :)

      Poista
    2. Tässä voi käyttää aivan hyvin esimerkiksi tavallisia Herkkusieniä :)

      Poista
  2. Kyllähän tuohon oikeastaan sopii oikeastaan mikä tahansa metsäsieni tai vastaava voimakasmakuinen sieni, herkkusienet ovat ehkä turhan mauttomia ainakin omaan makuun. Etenkin syksyisin tykkään väsäillä tätä kun on sienitarjontakin laaja niin kaupassa kuin metsässä.

    VastaaPoista