Risottoa tehdessä pitää muistaa kaksi tärkeää asiaa, riisin tulee olla hyvälaatuista Arborio risottoriisiä ja vettä lisätään aina vain vähän kerrallaan kokoajan sekoittaen. Nykyään lähes jokaisesta perus elintarvikekaupasta löytyy jo jonkinlaista risottoriisiä, mutta etenkin edullisemmista riiseistä kuitenkin kannattaa tarkastaa onko riisilajike nimenomaan Arborio vai jokin muu. Itse olemme todenneet, että edullisimmista vaihtoehdoista Pirkka on tarjonnut hyvää Arborio riisi edulliseen hintaan.
Mikäli kotoa ei löydy lihamyllyä tai ei viitsi itse lihan jauhamiseen ryhtyä voi hyvin hienoksi pilkotut yrtit sekoittaa valmiiksi jauhettuun porsaan jauhelihaan ja antaa jauhelihan marinoitua esimerkiksi yön yli. Tai jos jostakin löytää italialaistyyppistä tuoremakkaraa niin tietenkin sitä voi käyttää sellaisenaan. Ainakin hakaniemen hallista olen itse yleensä löytänyt herkullisia tuoremakkaroita joista olen tehnyt tätä samaa risottoa.
Yrttijauheliha
500 g kassleria
1 nippu persiljaa
1 nippu basilikaa
1 rkl rosmariinia
1 rkl timjamia
1 kynsi valkosipulia
2 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
- Käytä pelkkä liha kerran lihamyllyn läpi.
- Sekoita oliiviöljy pilkottu persilja, basilika, valkosipuli, timjami ja rosmariini jauhelihaan. Mausta mieleisellä määrällä suolaa ja mustapippuria.
- Käytä jauheliha uudestaan lihamyllyn läpi.
Risotto
250 g risottoriisiä
1 sipuli
1 valkosipuli
1 lihaliemikuutio
parmesaania
- Kuullota sipuli kuultavaksi oliiviöljyssä.
- Lisää risottoriisi ja kuullota hetki.
- Lisää noin puoli litraa vettä ja lihaliemikuutio. Mikäli löytyy lihalientä niin korvaa edellinen sillä. Lisää heti perään yrttijauheliha.
- Mausta suolalla ja pippurilla.
- Heti kun riisi on imenyt suurimman osan vedestä lisää noin 2 dl vettä kerrallaan risottoon. Jatka veden lisäystä aina vähän kerrallaan siihen saakka kunnes risotto on kypsää ja tekstuuri kermainen.
- Tarjoile raastetun parmesaanin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti