Kolmas sormiruokailukuukausi oli taas erilainen kuin edeltäjänsä. Pieni sai hampaita juuri kahdeksannen kuukautensa kynnyksellä, mikä aluksi aiheutti syömättömyyttä. Tai oikeastaan pureskelemattomuutta: Pieni otti ruokaa suuhunsa, mutta suurimmaksi osaksi antoi sen vain pudota suustaan. Oletan, että tämä liittyi hampaiden tuloon, koska kun neljä ekaa hammasta oli puskeneet läpi, alkoi ruoka maistua aivan uudella innolla!
Aloimme tarjoamaan Pienelle enenevissä määrin ihan oikeaa, valmistettua ruokaa. Olimme tehneet mm. lihamakaronilaatikkoa ja lohi-riisivuokasia jo edellisenä kuukautena, mutta nyt lähes joka päivä oli tarjolla ainakin yhdellä aterialla jonkinlainen ruoka-annos. Totesin, että se on hyvä tapa saada tarjolle monipuolista ja maistuvaa ruokaa. Etenkin kuuden kuukauden iässä Pieni oli ollut epäluuloinen oikeastaan kaikkea muuta kuin selkeästi maistelupaloiksi tehtyjä ruoka-aineksia kohtaan, mutta epäluulo alkoi vähenemään tultaessa kohti kahdeksan kuukauden ikää.
Pieni selvästi tykkää syödä ja maistelee uusia ruokia mielellään, eikä toistaiseksi ole kieltäytynyt mistään. Hän myös alkaa maiskuttelemaan suutaan ja ryömii keittiöön seuraamaan puuhastelua haistaessaan äidin tai isän olevan ruoanlaittopuuhissa. Aivan hellyttävää!
Aikaisemmasta poiketen myös aamupala alkoi uppoamaan (ja todella hyvin, etenkin munakkaat!) noin 8,5kk kohdalla. Hyvä homma, koska nykyään äippäkin vetelee aamupalaa onnellisesti, enkä voisi kuvitella enää aloittavani päivää ilman aamupalaa. Parasta on, että lapsen kanssa aamupalasta tulee tehtyä monipuolista: meillä on vaihtelevasti munakkaita kasviksilla tai ilman, puuroa tai puurorieskoja, marjoja ja hedelmiä. Nam! En oikeastaan malta odottaa, että Pieni saavuttaa 10kk iän ja saamme alkaa maistelemaan hapanmaitotuotteita, sillä minun kirjoissani mikään ei voita turkkilaiseen jogurttiin sekoitettuja marja- ja hedelmäsmoothieita.
Pieni syö tässä vaiheessa aika säännöllisesti 3-4 ateriaa päivässä: aamupalan, lounaan, välipalan ja illallisen. Tämän tahdin pidämme aika varmasti vuoden ikään asti, sillä imetyksen ohella enempää ei ainakaan tällä hetkellä tunnu tarvittavan. Mutta noh, katsotaan!
Vihdoinkin harjoittelemme myös eväsruokien kanssa, mikä on minulle jotenkin todella eääblääh! Mutta siitä ehkä oma postaus myöhemmin.
Suosikkiruuat vaihtuivat muuten radikaalisti aikaisempiin kuukausiin verrattuna, kuten alta voi huomata! (Voitte verrata: suosikit 6-7kk ja suosikit 7-8kk.)
PIENEN SORMIRUOKAILIJAMME SUOSIKIT (8-9kk)
2. viinirypäleet (puolitettuina)
3. pannulla ja uunissa tehty munakas (vihanneksilla tai ilman, mausteilla tai ilman)
4. jauheliha-kvinoa-kasvisvuoka
6. uunissa kypsennetty päärynä
7. porkkanaraaste (maustettu tuoreesta appelsiinista puristetulla mehulla)
8. yrttimaustetut uunivihannekset, erityisesti bataatti
9. höyrytetty tai keitetty parsakaali
10. sitrushedelmät (kaikki menee ja on ihanaa: sitruuna, appelsiini, klementiini, lime, greipit...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti