maanantai 22. helmikuuta 2016

Ihan hyvät rosmariinilihapullat



Tässäpä ihan hyvältä maistuvien lihapullien resepti. Reseptin pohjana on käytetty mielestäni maailman parhaiden peruslihapullien reseptiä Valion sivuilta. Ohjetta voi muokata helposti käyttämällä erilaisia yrttejä, eri lihoja (omalla to do -listallani on esimerkiksi tästä muokatut lihapullat karitsan jauhelihasta, mustilla oliiveilla ja fetalla maustettuina), kasviksia ja mausteita.

Rosmariini sopii erityisesti naudanlihan, kanan ja karitsan maustamiseen. Valkosipulin kanssa se on myös edukseen. Näistä rosmariinilihapullista tuli mukavan kuohkeita sormiruokailijallemme. Äidillekin maistui, vaikka tein koko satsin suolattomana.

Lihapullat ovat mahtavaa arkiruokaa, sillä suhteellisen pienellä vaivalla saa suuren määrän helposti pakastettavaa ruokaa, jonka kanssa voi tarjota oikeastaan mitä kasviksia tahansa. Lihapullia ei kuitenkaan kannata vain heittää pakasteastiaan, sillä ne tarttuvat toisiinsa kiinni, jolloin niiden poimiminen yksittäisinä annoksina on aivan tuhottoman vaikeaa. Minulla on tapana leikata voipaperista sopivan kokoisia paloja, jotka sujautan pullien väliin. Tällä tavalla ei tarvita suurta määrää astioita, mutta jäiset pullat on helppo poimia rasiasta ja sulattaa ateriaksi.

Tässä siis ohje näille ihan hyville lihapullille!

ROSMARIINILIHAPULLAT


(n. 40 kpl)

700g naudan jauhelihaa
8-10 miniluumutomaattia
2 kananmunaa
1 iso sipuli
1-2 murskattua valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
1,5 dl turkkilaista jogurttia
1 dl korppujauhoja
1 tl paprikajauhetta
2-3 tl kuivattua rosmariinia
1 tl timjamia
mustapippuria
ripaus valkopippuria

1. Sekoita turkkilainen jogurtti ja korppujauhot keskenään. Anna seoksen turvota noin 10 minuuttia.

2. Pilko sipuli ja paista se öljyssä pehmeäksi. Pilko tomaatit pieneksi.

3. Lisää kaikki ainekset kulhoon jauhelihan kanssa ja sekoita tasaiseksi massaksi.

4. Pyörittele lihapullat vedessä kostutetuin käsin uunipellille ja paista 250 asteisen uunin keskitasolla noin 15-20 minuuttia tai kunnes kypsiä.

Hyvää oli! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti