Kannattaa syödä keitto leivän ja juustojen kanssa. Olemme huomanneet, että chiabatta ja brie sopivat tosi hyvin vähän hapokkaiden keittojen ja esimerkiksi peperonatan kanssa.
OIKEIN HYVÄ BATAATTIKEITTO
(kahdelle tai kolmelle nälkäiselle)
1 bataatti
2 porkkanaa
1 punasipuli
1-2 valkosipulin kynttä
1 rkl oliiviöljyä
1 l kasvislienta
1 tl korianteria
0,5 tl inkivääriä
2 tl juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta
cayennepippuria
1 rkl punaviinietikkaa
1 appelsiinin mehu
suolaa
mustapippuria
tuoretta korianteria
1. Pilko bataatti, sipuli, porkkana ja valkosipuli rouhean kokoisiksi paloiksi.
2. Kuullota hetki sipulia ja valkosipulia oliiviöljyssä. Lisää bataatti ja porkkana perään ja kuullota vielä hetki.
3. Lisää kattilaan korianteri, inkivääri, juustokumina, paprikajauhe ja cayennepippuri. Sekoita mausteet juureksiin ja anna paahtua hetki.
4. Lisää kasvisliemi ja kiehauta. Anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 20 minuuttia tai kunnes bataatti ja porkkanat ovat kypsiä.
5. Soseuta keitto sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Lisää joukkoon appelsiinimehu ja punaviinietikka. Lisää myös suolaa ja pippuria maun mukaan.
Tarjoile keitto heti tuoreen korianterin ja chiliöljyn kanssa.
Perheen pienimmille tämä taipuu jättämällä suola pois, käyttämällä suolatonta kasvislientä ja olemalla varovainen cayennepippurin kanssa. Sormiruokailija pääsee syömään keittoja esimerkiksi suolattomien sämpylöiden tai puurorieskojen kanssa.
Tämä keitto kyllä yllätti itsenikin maukkaudellaan, kannattaa kokeilla :)
(Note to self: peperonatan, sämpylöiden ja puurorieskojen reseptit pitää saada blogiin! hih)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti