tiistai 3. toukokuuta 2011

Harira

Tämä perinteinen marokkolainen keitto, jota yleensä syödään iltaisin Ramadanin aikaan, on pitkään ollut mielessä odottamassa valmistusta. Keitosta on valtava määrä variaatioita ja yleensä siihen lopuksi sekoitetaan joukkoon muutama kananmuna, tällä kertaa lisäsin siihen tosin kanaa enkä munia. Se miksi se on odottanut johtuu siitä, että olen väkisin halunnut käyttää siihen harissaa joka on melko yleisesti pohjoisafrikassa käytetty tulinen tahna. Keiton olisi aivan hyvin voinut tehdä ilman sitä, mutta kieltämättä harissa antoi siihen kivan tulisen potkun ja lämmitti oikein mukavasti pilkkireissun päätteeksi.

100 g linssejä (millaisia tahansa)
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 tölkki kikherneitä
2 rkl tomaattipyrettä
400 g tomaattimurskaa
1 sitruuna
3 kananrintaa
1 tl harissaa
1,3 l kanalientä
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl kurkumaa
2 tl kanelia
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
(tuoretta korianteria koristeluun)
(2 kpl kananmunaa mikäli haluaa)

  1. Keitä linssejä n. 20 minuuttia, siivilöi linssit ja siirrä syrjään.
  2. Pilko sipuli pieneksi ja murskaa valkosipulinkynsi ja kuulota ne öljyssä.
  3. Lisää kaneli, kurkuma, inkivääri ja harissa ja paahda hetki.
  4. Lisää kananliemi, tomaattimurska, valutetut kikherneet, linssit ja tomaattipyre.
  5. Keitä matalalla lämmöllä noin 15 minuuttia.
  6. Lisää pieniksi paloiksi pilkottu kana ja keitä vielä noin 20 minuuttia.
  7. Lisää puolikkaan sitruunan mehu ja mausta suolalla ja pippurilla
  8. Jos haluat tässä vaiheessa aivan lopuksi voit lisätä 2 kananmunaa mikäli haluat
  9. Koristele tuoreella korianterilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti